Poronpihviä Sodankylässä
Originally uploaded by sti.
Aamulla käytiin ostamassa Kuusamon Citymarketista lisää lämpimiä vaatteita. Sitten ajettiin Sodankylään. Matkalla tehtiin pienet stopit Kemijärvellä ja Pelkosenniemellä. Tavoitteena olisi ehtiä illaksi Ivaloon. Matka edistyy niin hitaasti että ollaan suunniteltu paluumatkan tekemistä autojunalla Rovaniemeltä. Kiitokset xkr:lle ja jauterolle tietojen kaivamisesta. Ei kiitoksia VR:lle jonka web-serveri ei juttele mun puhelimen kanssa.
Tämä yö nukutaan Sokos Hotel Kuusamossa. Aamulla käytiin Kuopiossa Puijon tornissa. Syötiin lounasta vähän Iisalmen jälkeen. Lyhyet stopit Kajaanissa ja Suomussalmella ja pitkä stintti Kuusamoon. Huomenna pitäisi ehtiä kauas. Mieluusti Ivaloon
Ensimmäinen hotelli oli täynnä. 2h huone 79e. Toisesta hotellista löytyi sijaa meille. Myös 79/yö. Kuopio on täynnä yksisuuntaisia katuja eikä niitä kaikkia saa käyttää. Poliisi pysäytti kun olin ajanut katua, jota saavat käyttää vain taksit ja bussit. Puhalluttivat ja antoivat huomautuksen. Veera kiukuttelee: hän ei halua nukkua vuodesohvalla.
Aamulla klo 11 käännettiin keula pohjoiseen nelostielle ja ajettiin Varkauteen. Siellä nähtiin Mekaanisen Musiikin Museo. (Hieno, kuvia myöhemmin) Nyt ollaan puolimatkassa Kuopioon, jossa on tarkoitus yöpyä
Uudistunut Allianssi eteni kovaa vauhtia kohti skandaalia
6. kesäkuuta 2005. Allianssi ry:n puheenjohtajan Erkki Alajan neuvottelut ovat tuottaneet tulosta. Allianssin tiedote kertoo, että AC Vantaan Allianssi ry. yhtiöittää seuran toiminnan ja uuden yhtiön pääomistajaksi tulee "belgialainen huippujalkapalloa edustava taho".
9. kesäkuuta 2005. Allianssi esittelee yhtiöitetyn Allianssin toimitusjohtajaksi tulevan belgialaisen entisen ammattilaispelaajan Olivier Surayn, 34. Rekisteröidystä yhdistyksestä tulee osakeyhtiö, josta 90 prosentin enemmistön nappaa nimettömänä pysyvä kansainvälinen sijoittajaryhmä. Suray sanoo, että sijoittajien henkilöllisyys tulee ilmi myöhemmin.
19. kesäkuuta 2005. Olivier Suray kertoo Helsingin Sanomille, että Allianssin uusi pääomistaja on kiinalainen liikemies Zheyn Ye. Belgialaistietojen mukaan Ye oli yrittänyt Belgiassa tuloksetta saada haltuunsa useita eri jalkapalloseuroja. Toiseksi ylimmällä sarjatasolla pelaava Geel oli lähimpänä päätyä kiinalaisen haltuun, mutta seura kavahti Yen äkkipikaisia otteita - sopimusta ei syntynyt.
26. kesäkuuta 2005. Suray kertoo, että on hankkinut Allianssille neljä pelaajaa (Jean-Pierre La Placa, Mustapha Douai, Hocine Chebaiki ja Sergei Omelianovitsh) Belgian kentiltä. Suray kehuu vuolaasti hankintojaan. "Haluan, että nämä uudet pelaajat auttavat Allianssia pelaamaan nopeammin, kovemmalla tempolla otteluita", Suray sanoo.
28. kesäkuuta 2005. Suray paljastaa tuoneensa neljän jo mainitun pelaajan lisäksi kaksi muuta pelaajaa joukkueeseen (maalivahti Gregory Goffin ja Kasim Yildiz) sekä uuden päävalmentajan, belgialaisen Thierry Pisterin. Joukkuetta luotsanneelle Ari Tiittaselle tarjotaan kakkosvalmentajan pestiä, josta hän kieltäytyy ja päättää jättää koko seuran. "Taloudellisista syistä saatamme joutua myymään erittäin hyvän maalivahtimme Henri Sillanpään", Suray sanoo. "Tapahtumien nopeus viittaisi siihen, että tämä muutosprosessi oli täysin suunniteltua", Tiittanen päättää analyysinsa.
29. kesäkuuta 2005. Allianssi pelaa viimeistä kertaa Ari Tiittasen alaisuudessa ja voittaa Tampere Unitedin 1-0. Tiittanen piti erottamispäätöstään markkinataloudellisena ratkaisuna.
30. kesäkuuta. 2005. Päävalmentaja Pister esitellään medialle. Pister sanoo sopineensa pestistä Surayn kanssa ja toteaa, ettei tiedä taustalla häärivästä kiinalaisliikemiehestä mitään.
6. heinäkuuta 2005. Allianssin ykkösmaalivahti Henri Sillanpää lähetetään Belgian pääsarjajoukkue La Louviéreen testileirille. Testileiri estää Silanpään pelaamisen Hakaa vastaan.
7. heinäkuuta 2005. Allianssin uusi päävalmentaja Thierry Pister laittaa kaikki viisi uutta pelaajaa avauskokoonpanoon Hakaa vastaan, nostaa puolustukseen kaksi vähälle peliajalle jäänyttä Allianssi-nuorta, istuttaa hyökkäykseen suomalaiskolmikon ja maalille astelee pitkään pelaamatta ollut, selkävaivainen Gregory Goffin. Allianssi häviää käsittämättömän huonon peliesityksen jälkeen luvuin 0-8. Suray ja Pister eivät näyttäydy ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Sillanpään testileiri paljastuu varsin nimelliseksi, ja Sillanpää sanoo palaavansa Suomeen perjantaina 8. heinäkuuta. Belgialaisseura ei olisi edes tarvinnut Sillanpään palveluksia.
8. heinäkuuta 2005. Helsingin Sanomat kirjoittaa, että Veikkaus tarkkailee Allianssin toimia. Murskatappio herättää epäilykset järjestetystä tuloksesta.
22. heinäkuuta 2005. Lisenssikomitean mukaan on syytä epäillä, että Haka-Allianssi -ottelua ei pelattu vierailevan seuran puolelta urheilullisesti kestävin perustein eli voittoon pyrkien vaan lajia halventaen. Lisenssikomitean mielestä on syytä epäillä, että Haka-Allianssi -otteluun liittyi kansainvälisillä vedonlyöntimarkkinoilla poikkeuksellisena pidettävää vedonlyöntikäyttäytymistä. Lisenssikomitea luovuttaa tutkimusaineiston poliisiviranomaisille ja pyytää heitä ryhtymään tarpeellisiksi katsomiinsa toimenpiteisiin. Tutkimusaineisto toimitetaan myös Uefalle jatkoselvityksiä varten.
Kuten jotkut ehkä tietävätkin, kävin kesäkuussa ratsastuksen alkeiskurssin ja tänään Kati osti mulle kypärän. 2 viikon päästä olisi tarkoitus aloittaa säännölliset ratsastustunnit.
Itäkeskuksessa on näköjään muksuille aivan ehdoton huvitus: Trampoliinihyppelyä valjaissa, jotka on venyvillä köysillä kiinni telineissä.
Jotenkin luulen, että tuossa on ikä-tai painoraja... harmi.
EU:n pitää elää ja tehdä työnsä sopimuskiistasta huolimatta. Tässä suhteessa en ymmärrä EU:n parlamentin laajalla enemmistöllä tekemää päätöstä, jolla parlamentti heitti romukoppaan vuosia valmistellun tietokoneitse tehtyjen keksintöjen eurooppalaisen patentin. Onko vaatimus 25 patentin hakemisesta eurooppalaisen kilpailukyvyn kannalta parempi kuin yksi koko alueellemme käypä patentti?
Hevosen komentaminen on vieläkin vähän henkimaailman juttuja, mutta kyllä se siitä. Kädet alkaa olla rakoilla ja jalkoihin ja istumalihaksiin koskee. Huomenna koskee varmaan vielä enemmän. Hauska harrastus.
Ensimmäinen ilta ratsastuskurssilla on ohi. Ei menny hirveen hyvin. Heppa on kiva, mutta en saa sitä liikkeelle. Ohjaus sentään toimii. Toivottavasti ykkösvaihde löytyy huomenna.
Microsoftin vakoiluohjelmaskanneri siis on sitä mieltä, että Firefox on ainakin yhtä paha kuin jokin vakoiluohjelma. Siinähän saattaa olla bugeja! Ja sitä paitsi se saattaa toimia eri tavalla kuin "oikea" selain.
Itse asiassa uskoisin, että kuva ei ole aito. Ei kai M$ sentään voi ryhtyä noin törkeisiin toimiin kilpailijoita kohtaan? Ennen kyllä, mutta nykyään?
Toisaalta, Microsoft voi kyllä tehdä melkein mitä vaan ja selvitä siitä kuin koira veräjästä.
Toukokuun lopussa F-Securen AV-research sai uudet tilat ja järjesti avointen ovien päivän. Avajaisiin oli kutsuttu puhumaan tietoturva-ja kryptoguru Bruce Schneier.
Aika jännää oli, että hän ei käyttänyt mitään teknisiä apuvälineitä: ei liitutaulua, piirtoheitintä tai videotykkiä. Hän vain seisoi auditorion edessä ja puhui. Ja kaatoi kahvia pannusta ja joi sitä.
Puhe oli hyvä, mutta hänen kirjansa ja bloginsa lukeneille ja haastattelunsa kuunnelleille siinä ei ollut paljonkaan uutta.
Suomalainen yleisö ei myöskään yllättänyt sillä että se ei osannut kysyä gurulta mitään, tai no, pari kysymystä sentään saatiin puserrettua. Olihan minullakin kysymys, mutta en uskaltanut sitä kysyä kun pelkäsin sen olevan niin tyhmä.
Ei ihan huono. Ei alkanut nukuttaa niin kuin pelkäsin. Mikä se juttu siinä lopussa oli Quai-Conista? Se jäi jotenkin ilmaan, tai viitattiinko siinä johonkin mitä en muista/ymmärrä?
Olen yrittänyt päästä käyttämään outlook exchangen kalenteria linuxista, toistaiseksi huonolla menestyksellä. Ei toiminut Evolutionilla eikä Kontaktilla.
Ei voi olla totta! Aika hauska. Uskaltaisitko sin� ostaa niinkin kalliin vehkeen kuin iPod jostain peevelin automaatista?
(Noo, toisaalta ostin omani internetist�)
Kiitokset Juha Auterolle t�m�n kuvan l�yt�misest�.
Isovanhemmilta tuli paketti, jossa oli pari Lego Technic -pakettia niilt� ajoilta kun min�kin olin nuori ja n�tti. Veera innostui heti hurjasti ja rupesi rakentamaan niill� ja mun avustuksella viilattiin tyylik�s mikroauto.
Veera ratsasti tänään ensimmäistä kertaa yksin. Kokeneempi tyttö, joka käveli vierellä, ei pitänyt hevosesta kiinni, oli vaan varmistamassa, että hommat menee niin kuin pitää. Hienoa, Veera!
K�ytiin Linnanm�en kes�n toiseksi viimeisen� viikonloppuna v�h�n huvittelemassa. T�m� oli viisas p��t�s. Tungokset olivat poissa. En ollut koskaan aikaisemmin n�hnyt Linnanm�ke� niin tyhjill��n. Oikeastaan mihink��n laitteeseen ei tarvinnut jonottaa (paitsi tietysti vuoristorataan.)
import sys
import os
import os.path
mymusic = os.path.join(os.environ['HOMEDRIVE'],
os.environ['HOMEPATH'],
'My Documents',
'My Music')
for root, dirs, files in os.walk(mymusic):
mp3files = [f for f in files if f.endswith('.mp3')]
for f in mp3files:
os.rename(os.path.join(root, f),
os.path.join(root, '-'.join(f.split('-')[2:])))
import Image
import sys
import os
mypictures = os.path.join(os.environ['HOMEDRIVE'],
os.environ['HOMEPATH'],
'My Documents',
'My Pictures')
for i in sys.argv[1:]:
img = Image.open(i)
if img.size[0] > img.size[1]:
img2 = img.resize((1024, 768))
else:
img2 = img.resize((768, 1024))
img2.save(os.path.join(mypictures, os.path.basename(i)))
@echo off
c:\python23\python "C:\Kuvan pienennys\PhotoResizer.py" %1%
explorer "%HOMEDRIVE%%HOMEPATH%\My Documents\My Pictures"