sunnuntaina, kesäkuuta 19, 2005

Ratsastuskurssi suoritettu

No, nyt on sitten käyty yhden viikon alkeisratsastuskurssi.

Miinuspuolella on ruvelle hiertynyt perse ja se, että viikkoon en ole ehtinyt hoitaa mitään asioita tai käydä kaupassa, koska kurssi on joka ilta kestänyt klo 21:een, vaikka se piti esitteen mukaan loppua jo klo 20.

Plussaa on sitten enemmän: Reipasta liikuntaa ulkoilmassa ja auringonpaisteessa, kivoja ihmisiä ja todella mukavia eläimiä. Ratsastuksessa on jotain, mikä tekee hyvää ryhdille. Mulla on ollut pari päivää selkä paljon suoremmassa kuin ennen.

Kurssilla käytiin läpi liikkeelle lähtö ja pysähtyminen, ohjaaminen, kevennys, ravi, asetus, voltti ja puolipidäte. Varsinaisesti en tunne oppineeni kuin liikkeelle lähdön, pysähtymisen ja ohjaamisen. Kaikkea muuta olisi pitänyt harjoitella enemmän. Perjantaina alkoi tuntua, että alan pääsemään kevennyksen ideasta kiinni, mutta en vielä sanoisi osaavani sitä.

Hevonen jolla ratsastin, Anton, oli ihana. Se kantoi liki 100 kiloon yltävän elopainoni yhtään vastaan pyristelemättä eikä kertaakaan yrittänyt purra. Tähän mennessä mulla oli kokemusta vain sellaisista hevosista, jotka yrittivät vähän napsaista käsivarresta tai olkapäästä.

Oli ihan kiva päivän päätteeksi riisua varusteet hevosen yltä ja huoltaa ne. Olisin tosin toivonut, että olisimme saaneet myös harjata ja satuloida hevoset ratsastuksen alussa, mutta hevoset olivat joka päivä valmiina kentällä satuloituina. Yhtenä iltana pääsin harjamaan Antonista hiet pois kun yksi tallityttö pyysi mua tekemään sen.

Nyt pitäisi keksiä haluanko jatkaa harrastusta.

Tytär jo ratsastaa ja vaimo aloittelee vanhaa harrastusta uudelleen. Jos jatkaisin, se olisi koko perheen harrastus.

Toisaalta se tulisi viemään rahaa kun varusteita pitäisi hankkia ja ratsastustunteja maksaa eikä Veikkolaan ajaminen ihan ilmaista ole. Tähän mennessä siellä on käyty kerran viikossa, mutta jos perheessä kaikki ratsastavat, voi olla, että käyntejä kertyy useampia viikossa.

Toisaalta ratsastus oli aika kivaa.

Toisaalta mun piti opetella purjehtimaan. Mutta toisaalta se se vasta kallis harrastus onkin ja siihen voi olla aika vaikea saada koko perhettä mukaan kun ei ole omaa venettä ja vaimo pelkää olla veneessä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Sami, sulla on iso ongelma. ;)