tiistaina, kesäkuuta 06, 2006

Maailma loppuu tänään

Katselin just töllöstä jotain ohjelmaa, jonka nimi varmaan oli "Näin tehtiin Omen" tjsp.

Siinä selitettiin, että olemme jo pitkään eläneet lopun aikoja ja kaikki Ilmestyskirjan tapahtumat ovat jo käyneet toteen ja maailma loppuu tänään 6.6.2006.

Hetken jo rupesin pelkäämään, mutta sitten tajusin, että jos olisin tekemässä elokuvaa maailman lopusta ja tietäisin minä päivänä se tapahtuu, olisi varmaan liiketaloudellisesti viisasta järjestää elokuvan ensi-ilta vähän aikaisemmin kuin juuri sinä päivänä kun maailma loppuu.

Monilla ihmisillä saattaa maailman viimeisenä päivänä olla parempaakin tekemistä kuin mennä katsomaan viimeisintä Hollywood-tuotantoa.

Toisaalta jos maailma kerran loppuu, niin sille tuskin kukaan meistä pystyy mitään tekemään, joten on ihan herttisen yhdentekevää mitä kukin meistä tekee tai on tekemättä. Sama vaikka menisi viettämään viimeiset hetkensä elokuviin.

Jos maailma loppuu tänään, tämä jäänee tämän blogin viimeiseksi merkinnäksi.

Muutoin, tavataan myöhemmin.

Ei kommentteja: