maanantaina, marraskuuta 21, 2005

Käärmetappelu

Vaimo on taas sairaalassa. Huusholli on mun hoidossa, mukaanlukien matelijat.

Lämmitin 2 hiirtä käärmeille. Heilutin hiiriä kummankin nenän edessä ja kumpikin iski kiinni omaansa. Onnittelin itseäni työstä hyvin tehdystä ja lähdin siivoamaan operaation jäljet.

Kun tulin takaisin, nuorempi käärme oli pudottanut oman hiirensä vesiastiaan ja napannut kiinni isomman käärmeen hiiren toisesa päästä. Siinä ne jonkun aikaa kävivät hiirestä köydenvetoa: isompi veti hiirtään ylöspäin ja pienempi kiskoi sitä alaspäin.

Sitten lopulta pienempi irrotti otteensa hetkeksi ja isompi sai nieltyä hiiren niin pitkälle, että vain takajalat ja häntä näkyivät suusta. Silloin pienempi käärme kiertyi rullalle isomman pään ympärille ja rupesi rutistamaan. Alkoi melkoinen kamppailu, jonka aikana käärmeet valuivat vesiastiaan ja vaikka isompi käärme ponnisti ja ponnisti, se ei onnistunut vetäytymään kuristusotteesta. Luulisin, että suomuinen iho teki hankalaksi taaksepäin peruuttamisen. Ja koko ajan hiiri oli isomman käärmeen suussa jalat näkyvissä.

Aloin jo tosissani uskoa, että pienempi käärme pystyy hukuttamaan isosiskonsa. Se oli saanut sen pään veden alle ja se oli ollut siellä jo jonkun aikaa. Kävin vetämässä nahkarukkaset käteen ja otin vähän kättä pitempää käteen, avasin terraarion ja rupesin tökkimään pienempää käärmettä. Se kiinnostui minusta pieneksi hetkeksi ja sinä aikana isompi käärme sai päänsä pinnalle ja sai kokonaan nieltyä hiirensä.

Kyllä mahtoi pikkukäärmettä vit^H^H^Hharmittaa.

Lopulta pikkukäärme kalasti vesiastian pohjalta oman hiirensä ja nieli sen... jotenkin pitkin hampain, siltä tuntui.

Mainittakoon vielä, että näillä käärmeillä on sama äiti ja ne ovat nykyisin jo lähes saman kokoisia, isompi vain on vuoden vanhempi. Siksi kamppailu oli niin tasaväkinen.

Ei kommentteja: