lauantaina, marraskuuta 29, 2003

Amerikassa asuu asehullu kansa

Katsottiin eilen illalla "Bowling for Columbine", dokumentti, jossa etsit��n syyt� siihen, ett� USA:ssa tapetaan tuliaseilla ihmisi� moninkertainen m��r� muihin maihin verrattuna. Huvittavaa oli n�hd� kun verrattiin USA:ta ja Kanadaa. Kanadassa katsotaan samaa v�kivaltaviihdett�, siell� on enemm�n ty�tt�myytt� ja 7 miljoonaa asetta (10 miljoonaa perhett�, 30 miljoonaa ihmist�), mutta siit� huolimatta aseilla tapettiin vain noin 160 ihmist� vuodessa. Aseita ja ammuksia saa ostaa kaupasta aivan yht� vapaasti kuin USA:ssa.

Kuvaaja kierteli Windsorin kaupungissa (700 000 asukasta) Kanadassa, jossa poliisip��llikk� ei muistanut kuin yhden kuolemantapauksen, johon liittyi aseen k�ytt�. Kaupunki sijaitsee joen rannalla ja joen toisella rannalla on USA ja Detroitin kaupunki, jossa meininki oli hiukan erilainen.

Vaikka aseiden helppo saatavuus saattaakin olla Amerikan ongelman osasyy, ei se varmaankaan ole pohjimmainen syy, koska on muitakin kansoja, jotka ovat hampaisiin asti aseistettuja, mutta eiv�t silti tapa toisiaan samalla innolla kuin amerikkalaiset.

Mik� niit� sitten vaivaa? Dokumentti esitti yhdeksi syyksi "Pelon kulttuurin ja ilmapiirin", jota Amerikan media ja politikot lietsovat. En aivan usko tuota. Jos ihmisi� pelottaa, he saattavat menn� ostamaan aseen, mutta miksi sill� aseella ruvetaan ampumaan? En usko, ett� suurin osa ampumistapauksista tapahtui aseenomistajan puolustaessa omaa tai perheens� henke�.

Uskon, ett� amerikkalaiset jostain syyst� luulevat, ett� aseella voi ratkaista erimielisyyksi� ja ongelmia. Mutta mist� t�m� luulo on per�isin, sit� en osaa edes arvailla...

Ei kommentteja: