torstaina, syyskuuta 27, 2007
maanantaina, syyskuuta 24, 2007
tiistaina, syyskuuta 18, 2007
Pyörätie on autotie
Juuri ennen Vihdintien ja Kaupintien risteystä, ohitseni pyörätiellä ajoi vaaleanruskea Ford Mondeo! Ohitettuaan minut Fordin piti kurvata tiukasti pyörätien oikeaan laitaan, koska mutkan takaa tuli vastaan keskellä tietä pyöräilevä vanhempi naishenkilö.
Kyllähän vanhempien naishenkilöidenkin pitäisi ymmärtää, että pyörätiellä ajetaan tien oikeassa reunassa, jotta nopeampien ja leveämpien kulkuneuvojen on helpompi mahtua tielle.
Koko tilanne oli niin yllättävä, että en tajunnut painaa rekisterinumeroa muistiin. Harmi. Olisin soittanut poliisille ja pyytänyt, että käyvät kysymässä auton omistajalta, miksi auto oli harmaana sadepäivänä 18.9.2007 eksynyt pyörätielle kruisailemaan.
Mondeokuski oli varmaan kyllästynyt seisomaan paikallaan jonossa ja päätti ohittaa jonon pyörätietä myöten.
Onkohan pyöräteiden hyödyntäminen autojen oikotienä yleistäkin? Ainakin itse olen nähnyt samaa tapahtuvan täällä Martinlaaksossa. Martinlaakso on suuri asuinalue, jonka halki ei kulje autoteitä, ainoastaan pyöräteitä. Olen useamman kerran nähnyt autojen oikaisevan alueen halki pyöräteitä myöten.
Seuraavan kerran yritän olla valppaampi ja tehdä vähintään kengän muotoisen lommon autoon muistoksi kuskille.
sunnuntaina, elokuuta 05, 2007
Asiakkaan kusetusta
Kun olimme jo lopettelemassa tätä hyödytöntä puhelua, asiakaspalveluhenkilö kysyi kiinnostaisiko minua saada 2 viikoksi MTV3 ja Viasat Kulta kanavapaketit koekäyttöön ilmaiseksi. Siis 2 viikkoa on ilmainen ja jatkuu sitten automaattisesti maksullisena ja sen voi peruuttaa 2 viikon kuluessa, siis viimeistään 3.8. mennessä.
Suostuin, koska tulevana viikonloppuna oli Formulakilpailut tiedossa ja olisin mielelläni katsonut sen Maikkarin maksukanavalta. Hieno juttu.
No, kun jonkun ajan kuluttua kokeilin digiboxilla katsella näitä maksukanavia, huomasin että MTV3 MAX -kanava ei näkynyt. Muut MTV3:n maksulliset kanavat kyllä näkyivät. Eli Formulat jäävät näkemättä. Laitoin kuitenkin kalenteriin merkinnän, jotta muistan peruuttaa nämä kanavapaketit ennen kuin niistä pitää ruveta maksamaan.
Sitten oli paljon kaikkea muuta puuhaa ja kun huomasin, että kanavat pitää peruuttaa, en ollut vielä ehtinyt katsomaan niitä ollenkaan.
Soitin Welholle 2.8. klo 19:25 ja ystävällinen asiakaspalveluhenkilö otti peruutuksen vastaan. Luulin, että tämä oli tässä.
Sitten posti toi laskun. Laskussa oli normaalin internetin lisäksi 2 kanavapakettia 12 kk kestotilauksena. Laskun summa oli 66,57. Welhon ystävällinen asiakaspalvelu saa maanantaina taas uuden puhelun, jossa saavat selittää miksi minun pitää maksaa kahdesta kanavapaketista, jotka a) eivät näy digiboxillani ja b) jotka olen peruuttanut. En aio maksaa kuin normaalit 36 euroa internetistä.
tiistaina, heinäkuuta 31, 2007
torstaina, heinäkuuta 26, 2007
AppleScripted downloads
I have a fairly standardized set of files I need to download every now and then and the files are large. It would be nice if the download had a progress indicator. Also, because the files are large and my network connection is kind of flakey, it would be a bonus if the broken downloads could be continued.
One more thing: I noticed that Safari does not allow one to download files to a specified folder, it downloads everything into the download folder and sometimes it fails to name the file with the basename of the URL and uses the host part of the URL instead. (Yes, FireFox does not have these problems. It has other problems, but let's not go into that.)
As I have played around with AppleScript during the last few weeks, I thought I would see if I can get finer-grade control over Safari downloads using AppleScript. It turns out Safari has a fairly small AppleScript dictionary and it does not allow script control over downloads.
Then I discovered there is a standard scripting component called "URL Scripting Access" that can download and upload using HTTP and FTP. The documentation even says it can display an optional progress bar.
This approach was a failure too.
There is no progress bar even when it is requested and the large downloads fail because the script times out. It would seem the download script is talking to another process called "URL Scripting Access", which does the actual downloading. Apparently there is some fixed timeout, a couple of minutes, after which the download script says a timeout has happened and exits with an error. The URL Scripting Access process is still running and still downloading (the file on the disk keeps growing and the System Monitor shows there is activity in the network.)
But I don't want to use this approach because there is no progress bar and no control over the download and it would seem there is no way to continue a broken download.
At the moment I'm considering other alternatives but they all would require more programming, especially UI programming, which I'm not familiar with. The time available for this project is getting short, next Moday my vacation is over.
I think I will use lftp for my downloads. It is available in MacPorts.
maanantaina, heinäkuuta 23, 2007
Mac-elämän loppu häämöttää?
Sittemmin aikaa on kulunut ja olen huomannut, että monet ovat ne ohjelmat, jotka toimivat ainoastaan Tigerilla. Päätin, että kun OS X 10.5 Leopard tulee, siihen päivitän ja sitten en ole enää toisen luokan kansalainen.
Näin ollen minua kiinnostaa kovasti, mitkä tulevat olemaan Leopardin laitteistovaatimukset. Virallisesti en ole nähnyt muuta kerrottavan kuin että PowerPC on ainakin vielä tuettu prosessori. Netissä on veikkailtu muistivaatimuksiksi 1 gigatavua ja näytönohjaimelle 64 megatavua.
Ikävää... Oma Mac Mini kun on sitä ensimmäistä sukupolvea, jossa on 32 MB muistia näytönohjaimella ja 512 MB RAM-muistia (256 MB oli vakio, tilasin omani jo valmiiksi tuplamuistilla.)
Nämähän ovat toki vain spekulaatioita, tosin Leopardin testiversioita on jaettu jo kahtena kesänä kehittäjäkonferensseissa, joten spekulaattoreilla voi olla ihan oikeaa kokemustakin.
Nyt pitäisi alkaa ehkä suunnitella uuden Mac-koneen hankintaa. Onhän Mac Mini vähän hidas, etenkin kun sillä tekee videon koodausta tai pelaa jotain tai tekee kehitystyötä (koska silloin yleensä tarvitaan paljon ohjelmia yhtä aikaa.) Mutta saattaa olla, että kassassa ei ole tarpeeksi nappulaa ... Pitäisi ostaa ratsastushousut ja saappaat ja maksaa ratsastustunnit ja ...
Saattaakin käydä niin, että jos Leopard ei pyöri tässä Mac Minissä, taidan tyhjentää kovalevyn ja kokeilla miten hyvin Linux tukee Applen rautaa... Siitä siis otsikko: "Mac-elämän loppu häämöttää?" Rasmus on käyttänyt Ubuntua omassa Mac Minissään jo jonkun aikaa ja ollut kai tyytyväinen valintaansa.
maanantaina, heinäkuuta 16, 2007
Good article on font rendering
torstaina, heinäkuuta 05, 2007
3 autoa pihalla
sunnuntaina, kesäkuuta 24, 2007
Käytiin Linnanmäellä
Ei siellä nyt mitenkään yksinäiseksi itseään tuntenut, mutta väkeä oli kuitenkin sopivan vähän, ettei tarvinnut kauan jonotella laitteisiin ja peleihin.
Veeralle ostettiin ranneke ja nyt kun se on yli 140cm se pääsi ihan mihin laitteeseen vaan ja kyllä se niihin menikin. Taisi käydä parhaassa 6 kertaa perätysten.
Itse ostin vain 3 irtolippua ja kävin maailmanpyörässä (joka on siis uusittu ja nimeltään Rinkeli), Hurjakurussa ja Vuoristoradalla.
Kati ei halunnut vatkausta ja vemputusta vaan nautiskeli auringosta ja voitti peleissä taas vaikka mitä.
lauantaina, kesäkuuta 02, 2007
Länsimetro tulee, autoliikenne kasvaa?!?
Helsingin Ruoholahdesta Espoon Kivenlahteen ulottuva Länsiväylä on yksi Suomen ruuhkaisimmista väylistä Kehä I:n ja III:n ohella. Arvioiden mukaan metron tulo ei kuitenkaan radikaalisti vähennä yksityisautoilua Länsiväylällä. Selvitystyötä tekevän Siton(?) ennusteet liikennemääristä valmistunevat syksyllä. Automäärien uskotaan kasvavan.Siis kun Länsimetro alkaa kulkemaan, Länsiväylällä autojen määrä kasvaa!
Toisaalta onhan se ymmärrettävää: kun metro valmistuu, suuri osa Espoosta Helsinkiin Länsiväylää kulkevista bussilinjoista lakkautetaan ja ne muutetaan syöttämään matkustajia asuinalueilta metroasemille. Ja kuten on useissa yhteyksissä saatu lehdistä lukea, työmatkakulkijat arvostavat eniten sitä, että matkassa ei ole vaihtoja.
Jos nykyään Espoolaiselta rivitaloalueelta Helsinkiin pääsee vaivattomasti yhdellä bussilla, Espoolainen rupeaa mieluummin ajamaan omalla autolla kuin nostaa persettä penkistä vaihtaakseen metroon.
Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy. Tässä maailmassa kun ei ole tarpeeksi tilaa ja resursseja sille, että meistä kaikista tulisi pieniä amerikkalaisia, jotka kulkevat omalla autolla ovelta ovelle.
keskiviikkona, toukokuuta 30, 2007
Tiivi-Taavi uhkaa lapsiamme
lauantaina, toukokuuta 26, 2007
DVD-levyn suojauksen purkaminen on nyt laillista
Oikeus perusteli päätöstään sillä, että suojauksen pitää olla tehokas ja koska purkamiseen tarvittavia ohjelmia on helposti saatavilla, joissakin käyttöjärjestelmissä jopa valmiiksi asennettuna, ei suojausta voida enää pitää tehokkaana.
Tarkoittaako tämä, että Suomessa olisi laillista tehdä DVD-levystä kopio omaan käyttöön?
perjantaina, toukokuuta 25, 2007
perjantaina, toukokuuta 18, 2007
torstaina, toukokuuta 17, 2007
Suomalaisten hiilidioksidipäästöt
Ei siitä nyt niin kauan ole, kun kauppa-ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen sanoi, ettei Suomessa ole mitään järkeä pienentää liikenteen päästöjä, koska ne muodostavat niin pienen osan kokonaispäästöistä. Eli ei muutoksia autoverotukseen, auton käytön verotukseen tai tukia biopolttoaineiden valmistukseen. Suomelle on kannattavampaa vähentää päästöjä suurissa teollisuuslaitoksissa ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, se hoidetaan ostamalla teollisuudelle päästöoikeuksia verorahoilla.
Tämä oli ääni kellossa ennen vaaleja. Liekö ääni kellossa nyt muutunut, etenkin kun vihreät ovat hallituksessa?
Ja tietysti kyseinen HS:n linkki on vain mielipidekirjoitus. Pitäisi tietysti tarkistaa sen tiedot jostain, mutta se olisi ihan liian vaivalloista.
tiistaina, toukokuuta 15, 2007
Push vs. Pull
(For those who have spent last few months under a rock: Twitter is a social-web-2.0-service/miniblog where you can send max. 140 character messages and your Twitter-using-friends will see on their page your message. The stated purpose for these messages is for people to tell where they are and what are they doing so their friends don't have to call/email and ask what's up, when are you going to lunch. Sounds simple, eh? The real trick is that you can send messages to Twitter by IM and SMS and also receive updates from your friends the same way. It sure is better than hitting Reload on your Twitter home page. Being able to update and receive updates while on the road is cool.)There are 4 ways to use Twitter:
- Keep the Twitter home page open in a web browser. The page reloads every few minutes. (Until it fails to reload once, after which the automatic reload stops completely. Most annoying.) The home page shows last few updates from you and your friends and has a text box for posting a new message (with a nice prompt: "What are you doing?")
- Subscribe the RSS feed of the home page to your feed reader app. This method is, of course, read-only. There is no way to post new messages.
- Configure Twitter to know your IM handle. Then add Twitter to your IM app buddy list. The Twitter buddy sends you new messages from your friends and you can post new messages to Twitter by chatting.
- SMS messages on your mobile phone.
With Pull, you have to poll Twitter to find out if anything new has happened. If you poll often, you cause unnecessary load on Twitter's servers (which seem to be struggling with the load as it is.) If you pull seldom, your friends may wonder what's the matter with you because you don't answer. Slow and heavy.
Push is better. There is no need to poll. Twitter sends the updates to you immediately when it has new messages. Fast and light.
On the other hand, Push method needs you to be connected in order to receive. With Pull, you can be behind firewalls or even offline and come online only to poll.
I wonder which is better for sending updates from server to clients? Would it be better for clients to poll the server or to be always connected to the server and server would push new data to clients when it wants?
Pull can be made lighter by e.g. using a single UDP packet and only use the more-demanding HTTP over TCP when the first UDP query returns information that something new is available. Another nice trick is used by the ClamAV virus scanner: it uses the DNS system to carry the version number of their latest database. A simple DNS query will reveal if the new database needs to be downloaded.
On the other hand, could you keep TCP connections open to the clients to implement Push? How much memory does an idle TCP connection consume? Are there limits to how many clients can be connected to a single port?
Then there is the wacky idea of doing Push by making the server connect to the clients. I used to work on a system that worked like that. It has its benefits, but it needs lots of smarts in the clients, who have to be able to be able to deal with firewalls and set up NAT traversal/port forwarding by some automatic way (SOCKS, UPnP, Bonjour).
I have no answers at this time. The world in general seems to be very much Pull-oriented these days with the Web and RSS feeds and its related protocol, HTTP. On the other hand, Push is also widely used, but mainly in instant messaging systems like IRC, MSN, AIM, ICQ, Skype, and others.
maanantaina, toukokuuta 14, 2007
Tiedotustoimintaa Vantaan kaupungin tapaan
Kokouspöytäkirjat ovat nykykäytännön mukaisesti nähtävillä koulujen kansliassa kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä klo 9.00-12.00.Vilkaisin sivun yläreunaan. Päiväys oli 11.5.2007. Hetken jo tuntui kuin aikakone olisi pudottanut minut vuoteen 1897. Tsaarinaikainen tiedotus ja virkamiesten avoimuusperiaate näyttävät olevan voimissaan ainakin Vantaan kaupungin opetustoimessa.
Pitäisiköhän yrittää samaa töissä? Kun pomo tulee kyselemään projektien statuksesta, pitäisikö vastata, että "nykykäytännön mukaisesti voimme vastata kirjallisiin kyselyihin kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä klo 9-12"
Virkamieskoulussa pitäisi järjestää vähän koulutusta tästä nykyaikaisesta uutuudesta nimeltä Internet ja World Wide Web ja siitä mitä mahdollisuuksia se avaa erityisesti tiedon jakamiseen.
Tietysti... vain siinä tapauksessa että virkamiehet oikeasti haluaisivat jakaa tietoa tekemisistään.
maanantaina, toukokuuta 07, 2007
Quoting text in email
I am a dinosaur and I can still remember there was a time when email programs did not have graphical user interfaces and buttons. Instead you pressed keys on the keyboard to make things happen. Most of the email programs had assigned the R key to reply and the Shift+R to reply with quote. (To those who are coming late to the game, "quote", refers to including the original email.)
This assignment of key commands tells me that in the past it used to be more common to reply to emails and NOT quote the original email.
However, I never witnessed such time myself. When I was new to email, it was common practice to quote a small part of the original email, just to show what part of the original your reply was about. It was considered rude to the extreme to quote the original email in full and then reply with only a couple of words.
Seldom could you quote the full original email and that was reserved for the occasions when you wanted to disprove everything in the original email. You would do this by adding your witty commentary after every sentence or paragraph of the quoted message, puncturing the other's arguments step-by-step like they were a string of balloons.
Then something changed.
I'm not exactly sure what it was. Was it the AOL users who flooded the Internet? Or was it the redmondian software giant that created the abomination called Microsoft Mail and it's spawn, Outlook.
Whatever it was, it changed the existing culture of Internet email. Suddenly, it became the norm to always include the original email in full. And because it would be inconvenient for the person reading the reply to scroll all the way to the end of the message to see what, if anything, worth reading would be there, it also became the norm to write the reply to the top of the message, above the quoted text. "Top-posting", as it was called, used to be considered bad behaviour.
I too must plead guilty to both of these crimes. I am no better than others. I see everyone else do it, and I somehow think it makes it less of a crime to do likewise.
My only defense is that Outlook makes it darned difficult to behave properly:
- Outlook does not have a button to reply without quoting (well, none of the modern email programs do.)
- Outlook places the cursor to the top of the reply.
- Outlook's insane way of wrapping text makes it hard to edit the quoted text. It is such a mess that one takes a quick look at it and turns one's eyes in disgust, deciding only to write the reply and hoping the receiver won't pay attention to the eyesore the quote has become.
As an engineer and a professional programmer, this insults my intelligence. Can we really not come up with anything better than sending the same bits back and forth? Would all of this even be necessary if email programs could group messages relating to the discussion, making it easy to refer to earlier emails? We used to have email clients capable of performing this magnificent feat but Outlook most certainly fails, badly.
However, there is some hope: The best web-based email, Google's Gmail, threads email discussions elegantly and reliably. Gmail even hides the quoted text, because the engineers at Google understand that it is only wasted space. If you need to see the original, they make it available only one keystroke away.
If only I could use Gmail for my work email. And don't even get me started on the fiasco that is Outlook's Search feature.
sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007
lauantaina, huhtikuuta 28, 2007
F-Secure Linux Blog
keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007
maanantaina, huhtikuuta 23, 2007
lauantaina, huhtikuuta 21, 2007
Kesä meni
lauantaina, huhtikuuta 14, 2007
Helikoptereita
tiistaina, huhtikuuta 10, 2007
Helppoa tiedostojensiirtoa
He yrittävät lähettää tiedoston sähköpostina ja huomaavat, että se ei onnistu. Joko tiedosto on niin iso, että operaattorin postipalvelin antaa kummallisia virheilmoituksia lontoonkielellä tai sitten vastaanottajan postilaatikko on tullut täyteen eikä sinne enää kulje posti. Usein tästäkin saa vieraskielisen ilmoituksen, joka ei oikeastaan kerro muuta kuin että ATK on taas rikki.
http://www.senduit.com/ näyttäisi olevan vastaus ongelmaan. Ei tarvitse kuin mennä kyseiselle sivulle, näyttää minkä tiedoston haluaa kaverille siirtää ja kuinka kauan tiedosto pidetään jaettuna (max 1 viikko) ja painaa nappia. Kun tiedosto on siirretty, ruudulle tulee linkki, joka lähetetään kaverille.
Kaveri klikkaa linkkiä ja lataa tiedoston itselleen. Kun tiedoston jakoaika menee umpeen, linkki lakkaa toimimasta ja tiedosto häviää palvelusta.
Palvelu ei ehkä tarjoa 100% aukotonta tietoturvaa, koska palvelun luoma linkki on vain 6 merkin mittainen. Paha rosmo voisi helposti kokeilla kaikki linkit ja löytää arvokkaan tiedostosi. Tämä on hyvä tiedostaa. Senduitin kautta ei kannata panna jakoon mitään sellaista, jonka leviäminen YouTuben etusivulle voisi olla ikävää.
Useimmiten jaettava tiedosto on kuitenkin melko harmiton: kuvia lastenlasten syntymäpäiviltä tai videokuvaa häistä ja hautajaisista. Jos ne jotakuta kiinnostavat, niin katsokoon.
Senduit on toteutettu Amazonin S3 -palvelulla. S3 tarjoaa rajatonta, mutta maksullista levytilaa. Senduitin käyttäjälle tiedostojen tallettaminen on maksutonta. Senduit maksaa Amazonille myymällä sivuilleen mainostilaa ja luultavasti saa vielä vähän rahaa taskunpohjallekin.
Hyödyllinen ja kiva idea. Olisinpa keksinyt sen itse.
lauantaina, maaliskuuta 31, 2007
Liikennesäännöt muuttuneet!
Minulta on tainnut jäädä huomaamatta liikennesääntöjen muuttuminen. (Oletan, että olisihan siitä kerrottu uutisissa, ainakin ennen on niin tehty.)
Nähkääs, ennen oli niin, että kun risteystä lähestyi vastakkaisista suunnista kaksi autoa, joista toinen kääntyi oikealle ja toinen vasemmalle, vasemmalle kääntyvä väisti oikealle kääntyvää.
Eilen matkalla Kotkaan ja tänään matkalla ratsastamaan minä olin molemmissa tapauksissa oikealle kääntyvä, mutta minun oli tehtävä hätäjarrutus kun vasemmalle kääntyvä änkesi väkisin edelleni.
Yksittäisiä tollojahan liikenteessä aina tapaa, mutta kun näin kävi perättäisinä päivinä, on kyseessä varmaan jotain muuta, kuten liikennesääntöjen muuttuminen. Ehkä EU on taas tehnyt uuden direktiivin.
FINLEX sanoo:
Risteyksessä kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä risteävää tietä ylittävää polkupyöräilijää, mopoilijaa ja jalankulkijaa. Samoin on kuljettajan, joka muualla kuin risteyksessä, aikoo poistua ajoradalta tai muuten ylittää sen, väistettävä tien reunaa käyttävää polkupyöräilijää, mopoilijaa ja jalankulkijaa. Vasemmalle kääntyvän kuljettajan on lisäksi väistettävä vastaan tulevaa liikennettä.Eivät ole tainneet vielä päivittää noita verkkosivuja. Vai ovatko oikealle kääntyjät osa "vastaan tulevaa liikennettä"?
perjantaina, maaliskuuta 30, 2007
tiistaina, maaliskuuta 27, 2007
Moni on kakku päältä kaunis vaan on silkkoa sisältä
#!/bin/sh
cat|./SmartyPants.pl|./Markdown.pl
Eikös äiti jo opettanut, mitä on useless use of cat.
maanantaina, maaliskuuta 26, 2007
My fixed throttled 0.4.6
If I had OS X 10.4 Tiger, I could set up my kernel to do packet prioritization, but since I'm still using 10.3 Panther, I had to come up with something else.
Fortunately someone else had already done the hard part and created throttled. It is a user-space daemon that sucks all the packets in using the kernel firewall divert rule and sends them according to a few rules that make life a bit easier.
I can divide traffic to high and low priority and it also gives highest priority to packets containing the ACK bit, which has the benefit of keeping your downlink live and well even if your uplink is congested.
I also reviewed the code of throttled and having just spent the last 3 years working on a pretty tricky piece of threaded software, I discovered some thread-locking related problems in the code.
I created a patch to fix them and sent it to the authors of throttled.
Here's the email I sent to them:
Lähettäjä: sjtikka@gmail.com
Aihe: Patch for throttled
Päiväys: 1. helmikuuta 2007 22:37:12 GMT+02:00
Vastaanottaja: throttled@intrarts.com
Hello. I have been using throttled for a week now and it really works!
I was curious to see how it does its magic and took a look at the source code. I think I discovered a small problem that could lead to the sender thread going to sleep and never waking up, or at least until throttled gets a new outgoing packet.
The problem is that the size of PacketQueue is checked without holding queueMut mutex. This means that sender thread may check PacketQueue size at a moment when it is empty and decides to go to sleep. But then, just before sender calls pthread_cond_wait, scheduler runs one of the receiver threads, which places a packet into the queue _and_ calls pthread_cond_signal. This signal does nothing, because there is no-one sleeping on the condition variable. Then scheduler starts running the sender thread again, which calls pthread_cond_wait too late, it missed the signal to wake it up.
Sure, the sender gets woken up when the next outgoing packet causes receiver thread to call pthread_cond_signal, but sometimes that might take a long time.
I have made the attached patch to fix the problem. I hope you consider merging the patch to the next version of throttled.
Thanks,
-- Sami Tikka
I never heard back from them. Because I'd like others to also be able to enjoy this amazingly useful piece of software, I'm making the fixed version and the patch available.
keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007
Review of Skullcandy Proletariat NC headphones
The price at Digitoday Shop was 79 euros (shipping included.) This is much cheaper than noise cancelling headphones generally cost, which is over 100 euros, often more than 200.
I was initially tempted to go with Sennheiser's PXC 150 but I did not like the extra enclosure for batteries and noise canceling electronics. I already dislike the one wire from my iPod to the headphones, two would be unbearable.
The Skullcandy headphones are a bit bulky for outdoor use but they contain all the electronics and batteries in the headphones themselves.
The sound quality is fair. It is nowhere as good as my old Koss SportaPros, but much, much better than the Koss Plugs (which, in turn, are better than the headphones that come with iPod.)
The noise cancel feature really works. You can still hear sounds from your surroundings, only their level is much subdued. This means that music/podcasts can always be played at a normal volume level, regardless of the noise that surrounds you.
This is great. Before these headphones I was cranking up the iPod volume close to the max when listening to Science@NASA podcast while walking in Helsinki city centre. I had to constantly reach into my pocket to adjust the volume depending if I was sitting in the train, walking on the street, escalator or traveling in the subway. Sometimes I would just pause the iPod until I got past a particularly noisy location.
With these NC headphones I can set the volume level to something confortable to my ears and I never have to touch the volume setting during the commute. I should have gotten NC headphones years ago. I should kick myself for not doing that.
I have found a problem with the headphones: They are very sensitive to electromagnetic interference. Walking near high-voltage wires, like the ones at train station, causes a low, loud pulsing sound to emit from the headphones. The sound is so loud that I switch the NC circuit off when that happens. It only takes me a couple of minutes to get into the train or far enough from the powerlines.
The headphones are also sensitive to radio interference of mobile phones. While traveling in a train car full of commuters, each carrying a mobile phone, every couple of minutes I hear the same TA-TA-TA-TA-TA sound that you get if you place your mobile near the loudspeakers of your computer.
This is pretty annoying. None of the reviews I read on the Internet mentioned this. I think it would have been worth the money to get the Sennheisers after all, if they do not suffer from the same problem. (But how would you know?)
Also, the Skullcandy headphones are targeted to people with small heads. I have a fairly big hat size and the Skullcandy sits very tightly in my head, too tightly to be comfortable for extended periods.
Summary: Noise canceling is great but they should have been better shielded from radio interference.
lauantaina, maaliskuuta 10, 2007
Hyvin parkkeerattu?
keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007
keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007
torstaina, helmikuuta 08, 2007
Räkä on hyvää
perjantaina, helmikuuta 02, 2007
perjantaina, tammikuuta 19, 2007
lauantaina, tammikuuta 13, 2007
Tyytyväinen mukula
perjantaina, tammikuuta 05, 2007
torstaina, marraskuuta 30, 2006
sunnuntaina, marraskuuta 26, 2006
Merkitys on mennyt
Valitettavasti tuntuu siltä, että Merkitys vuotaa muistia. Se pitää muistaa käynnistää uudelleen parin päivän välein tai muuten kuvien ottaminen epäonnistuu. Tänäänkin olisin saanut hienon kuvan, mutta puhelin ei suostunut ottamaan kuvaa, vaan valitti, että: "Muisti on täynnä, sulje sovelluksia ja yritä uudelleen."
Antaa olla, tuli mitta täyteen. Poistin Merkityksen puhelimesta. Saahan ne kuvat lähetettyä Flickriin sähköpostiviestinä melkein yhtä näppärästi. Ja sähköpostilla lähetetyn kuvan saa automaattisesti menemään blogiin. Merkitys ei osannut blogiin lähetystä.
Kati kiipesi takaisin satulaan
Jouluntaikaa
Pelkkiä kokismainoksia
sunnuntaina, marraskuuta 19, 2006
Kuinka kahvi keitetään
Kahvi on rasvainen juoma ja vanhan kahvin maku ei lähde pelkällä vedellä huuhtelemalla vaan pesussa pitää käyttää ihan astianpesuainetta.
Kuvassa näkyvät keittimen kaikki osat: kannu, kannun kansi, vesiputki ja kahvisäiliö ja sen kansi.
Kannun sivussa on kätevä mitta-asteikko, josta näkee monenko kupin edestä vettä kannussa on.
Kahvisäiliö on peltinen purkki, jossa on pieniä reikiä, joiden läpi vesi valuu uutettuaan maun, värin ja muut hyvät aineet kahvijauheesta.
Kannun pohjalla heti putken alapuolella on pieni sähköllä kuumeneva elementti, joka keittää yläpuolellaan olevan veden. Kiehuva vesi muodostaa kuplia ja kuplat nousevat putkea ylöspäin työntäen vettä edellään.
Kun kuplat työntävät vettä putkea ylös, se lopulta purkautuu putken päästä ja leviää kahvisäiliön kannelle, valuu reikien läpi kahvijauheen sekaan ja säiliön pohjareikien läpi kannun pohjalle.
Hiljalleen kannussa oleva vesi muuttuu vahvemmaksi ja vahvemmaksi kahviksi ja myös sen lämpötila nousee koko ajan.
Ja sitten ei muuta kuin kahville!
sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006
BBC-dokumentti Blade Runnerista
keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006
Irakin kadonneet miljardit
George W. Bushin hallinto on tehnyt Irakista villin lännen, jossa ei ole lakeja tai valvontaa ja jonne kaadetaan miljardeittain dollareita kenen hyvänsä kahmittavaksi, käteisenä, jottei mitään voida jäljittää.
"Miehityshallinnon virkamiehelle annettiin 7 miljoonaa dollaria käteisenä ja käskettiin tuhlata ne viikossa."
Dokumentissa näytetään sairaala, jonka remontin tekijälle on maksettu 4 miljoonaa dollaria, mutta juuri mitään ei ole tehty ja se mitä on tehty on kelvotonta. Kukaan ei ole vastuussa.
Vedenpuhdistamoja on kunnostettu noin miljardilla, mutta ne eivät toimi.
Kaupunkien viemäreiden kunnostusurakoista on maksettu miljoonia, mutta mitään ei ole tehty.
Kuka hyvänsä voi mennä Irakiin ja sanoa olevansa rakennusurakoitsija tai mitä vaan ja tehdä sopimus, jonka mukaan pitäisi rakentaa tai kunnostaaa jotain vastineeksi miljoonista tai miljardeista dollareista. Rahat maksetaan parhaassa tapauksessa etukäteen tai huonoimmassakin tapauksessa kun käyt sanomassa, että homma on tehty. Kenelläkään miehityshallituksessa ei ole aikaa tai kiinnostusta tarkistaa, että rahoille saadaan jotain vastinetta.
Samaan aikaan sairaaloissa pikkulapset kuolevat ripuliin koska sairaaloilla on pulaa neuloista, vitamiineista, antibiooteista ja muista halvoista peruslääkkeistä.
Miehityshallitus kykeni järjestämään valtavan logistiikkaoperaation, jossa Irakin koko valuuttakanta vaihdettiin vanhoista dinaareista uusiin, joissa ei ollut Saddamin naaman kuvaa, mutta se ei kykene toimittamaan halpaa perusroinaa sairaaloihin. Siis tottakai se kykenisi, mutta kun heillä on parempaakin tekemistä.
Voi perkele että pistää vihaksi!
Toivottavasti kaikki amerikkalaiset näkevät tämän ohjelman, häpeävät ja muistavat sen häpeän tunteen parin viikon päästä vaaliuurnilla. Muistakaa äänestyslippua täyttäessänne kuva vauvasta, joka haudattiin ruskeassa pahvilaatikossa vain koska sairaalassa ei ollut happinaamaria ja K-vitamiinia.
Jotenkin tuntuu siltä, että tällä kaikella on enää hyvin vähän tekemistä "terrorisminvastaisen sodan" kanssa, jos sillä nyt mitään koskaan oli alun alkaenkaan. Kannattaa muistaa, että vaikka 3000 amerikkalaista kuoli 2001 syyskuun iskuissa, amerikkalaiset tappavat toisiaan ampuma-aseilla kymmenen kertaa sen määrän joka vuosi. Ja tämä luku on viime vuosina ollut vahvassa nousussa.
maanantaina, lokakuuta 16, 2006
Syksy on todella täällä
sunnuntaina, lokakuuta 15, 2006
Jaa kokemuksesi blokissa
Jaa kokemuksesi blokissa
Originally uploaded by sti.
Nokian uusissa mainoksissa kehotetaan ihmisiä jakamaan kokemuksensa blokissa. Onkohan bloki Kielitoimiston suosittelema kirjoitusmuoto sanalle blogi? Miksei sitten samantien ploki.
Taidankin plokata tämän.
keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006
Levykaupat
Piipahdin töistä kotimatkalla levykaupassa. Petyin. Entiset myyntipöydät ja telineet täynnä levyjä oli korvattu parilla pöydällä, joilla oli matalia pinoja tarjous-Dvd-levyjä. Olin elänyt siinä uskossa, että netin musiikkikaupoissa on huonot valikoimat ja laajat valikoimat löytää vain oikeasta levykaupasta. Ehkä asia on nykyään päinvastoin. Tai ehkä hyvää valikoimaa ei enää löydä juuri mistään.
sunnuntaina, lokakuuta 01, 2006
Tulisiko sovellusten päivittää itse itsensä?
Nykyäänhän lähes jokainen softa osaa tarkistaa valmistajan sivuilta, onko siitä uudempaa versiota ja kysyä käyttäjältä, haluaako hän asentaa uuden version tai ainakin laukaista selaimen sivulle, josta uuden version voi ladata.
Teen päivätyönäni softaa, jossa ei kyseistä ominaisuutta vielä ole, mutta sen lisäämisestä on kyllä keskusteltu.
Itse olen vahvasti sitä mieltä, että automaattinen päivitys olisi monesti paras ratkaisu. Ylläpidon pojilta vaaditaan paljon työtä, jos heidän pitää joka kerta kun uusi päivitys tulee jakoon, etsiä vastaus seuraaviin kysymyksiin:
Onko se tietoturvapäivitys vai uusia toimintoja tuova uusi versio? Jos se on tietoturvapäivitys, kuinka kriittinen se on? Tiedetäänkö, onko olemassa reikää hyödyntäviä haittaohjelmia?
Onko päivitys pakko tehdä vai voiko sitä lykätä? Toimiiko päivittämätön versio edelleen? Kuinka kauan?
Rikkooko päivitys jotain? Onko sillä epäyhteensopivuusongelmia muiden ohjelmien kanssa?
Onko päivityksen jo asentaneilla käyttäjillä ollut ongelmia? Missä ohjelman käyttäjät kokemuksistaan keskustelevat?
Miten päivitys ladataan? Lataanko sen käsin vai annanko ohjelman itsensä hakea omat päivityksensä?
Miten päivitys asennetaan? Loppukäyttäjien vai ylläpidon toimesta? Käsin vai automaattisesti? Onko siinä asennusohjelmaa? Poisto-ohjelmaa? Voiko päivityksen perua jos se aiheuttaa ongelmia?
Mistä näkee, että päivitys on asennettu?
Aika paljon selvitettävää. Ammattimaisesti hoidetuissa putiikeissa, joissa on tehtäviensä tasalla oleva ylläpito, kysymyksiin epäilemättä etsitään vastaukset ja päivityksen levittäminen firman koneisiin suunnitellaan hyvin ja toteutetaan huolellisesti.
Epäilen vaan, mahtavatko he tehdä samantasoisen operaation jokaisesta ohjelmasta. Jotkut ohjelmat kun vaan ovat tärkeämpiä kuin toiset ja aikaa ei riitä kaikkeen.
Ja entäs jos ylläpito ei koostu ammattilaisista, vaan sitä hoitaa joku oman toimen ohessa tai toimitusjohtajan näppylänaamainen veljenpoika koulupäivän jälkeen.
Tietysti jos kyseessä on kotikone, katsoo ylläpito joka aamu vessan peilikaapista takaisin.
Voisin arvata, että monesti ohjelmat vain päivitetään sormet ristissä ja toivotaan, että uusi versio toimii paremmin kuin vanha tai ei ainakaan riko mitään. Näissä tapauksissa sillä ei liene suurta väliä, tapahtuuko päivitys automaattisesti vai pitääkö käyttäjän klikata yhtä nappulaa.
Olennaista kai onkin vain se, mitä sitten tehdään jos päivitys rikkoi jotain.
Miten käyttäjä peruu päivityksen, etenkin jos käyttäjä ei edes tiennyt, että jotain päivityksiä on tehty?
Käyttäjällä pitäisi olla mahdollisuus nähdä loki koneessaan tapahtuneista päivityksistä ja samoin pitäisi olla mahdollista perua päivityksiä yksi kerrallaan niin kauan, että päästään toimivaan kokoonpanoon.
Oikeastaan kuulostaa siltä, että tämän pitäisi olla käyttöjärjestelmän tarjoama ominaisuus, jotain samanlaista kuin uuden Mac OS X:n Time Machine.
Mutta mitä tehdään sellaista odotellessa?
sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006
Suklaakakkua ja latte
suklaakakkua ja latte
Originally uploaded by sti.
Jos haluat jotain todella hyvää, kannattaa suunnistaa Jumbon Coffee Houseen ja tilata suklaakakkua ja juotavaksi latte. (Latte on kahvijuoma, johon tulee annos espressoa ja paljon vaahdotettua (soija)maitoa.)
Asioiden pitää olla todella huonosti jos ei tämä annos vedä suupieliä ylöspäin.
torstaina, elokuuta 10, 2006
ilmakiväärin ammuttavana?
Tänään juttelin kaverin kanssa Ruoholahden metroaseman edustalla, kun käsivarteeni osui jotain pientä ja kovaa. Vähän kuin paarmanpisto mutta paljon kovempi. Käsivarteen jäi noin sentin läpimitaltaan oleva punainen jälki. Vastapäisissä ikkunoissa ei näkynyt ketään. Seisoskellessamme siinä metroaseman seiniin napsahteli pari kertaa. Luulen että joku harjoitteli ilmakivääriammuntaa. Harkitsin poliisille soittamista mutta jätin sen tekemättä kun oli jo niin kiire kotiin. Kirjoitan tämän nyt kuitenkin tänne, etten unohda jos vaikka huomenna lukee lehdessä asiasta jotain. Voin sitten kertoa yksityiskohdat poliisille ja se/ne nilkki/nilkit saavat vielä enemmän raippaa.
perjantaina, heinäkuuta 28, 2006
torstaina, heinäkuuta 27, 2006
iTunes plays Divx videos but does not stream
I was trying to get iTunes to play Divx encoded videos. I thought it might be nice to grab the Windows laptop with iTunes and have it play streaming videos over the wlan from my Mac. I could then take the laptop to the sofa, on the balcony or perhaps on the grass on the front of the house.
The problem was that I could not add the Divx videos to iTunes library. Apparently iTunes only wants to include videos in the Apple standard formats (even if QuickTime Player plays Divx.)
The trick to go around that is to open the Divx video in QuickTime Player and export it as a QuickTime media link file. This is a small (4 - 8 kB) file that only points to the original file. Now iTunes will happily import the link file into its library and it plays nicely.
(By the way: The export as QuickTime media link file only works if you have purchased QuickTime Pro. Fortunately the QuickTime Player can be cajoled to perform the function by asking it nicely via AppleScript. I managed to do it for one video with a script with hard-coded pathnames. My AppleScript knowledge does not yet allow me to make a general-purpose utility that processes a multitude of files and exports them with nice file names.)
Now I can see the QuickTime media link file over the network on the Windows laptop but the laptop refuses to play that file. Bugger. It might be because the laptop does not play Divx videos even from the local disk.
I fell back to using brute force and converting the Divx videos to .mov videos. FfmpegX will do that for you, pretty easily. It just takes time to transcode the video, not to mention some loss of quality.
The next hurdle I discover is that streaming videos from iTunes to iTunes does not always seem to work. On the Mac I have in my iTunes library a couple of music videos purchased from iTunes Music Shop. They start playing immediately when I double-click on them in iTunes on the Windows laptop. In the playback window I can see the video being streamed while it plays.
The same happens for couple of MPEG-1 music videos I have imported from my CDs.
But when I try to play videos that are .mov files, either converted from Divx or video podcasts in my library, they do not stream. The Windows iTunes application hangs for a long, long time and when it finally recovers, it starts playing the video but it seems to have been fully downloaded before playback started.
This has left me with such a bad taste in mouth that I started investigating if I could use VLC instead of iTunes. It seems to sort-of-work:
I set up the Mac VLC player to be a streaming server (using HTTP) and on the Windows laptop I tell VLC to play from an HTTP network stream. It works, except the playback pauses every minute or so for 5 seconds and drops those 5 seconds of video before commencing.
Could it be that my wlan is not fast enough for streaming Divx? Or perhaps there is some weirdness in the VLC HTTP transport. They do not recommend using it but it is the only transport that does not require me to modify the firewall of the Windows laptop, which I cannot do because the laptop is owned by my employer and the IT department has seen it fit to disallow doing that.
It is now after 4 in the morning and I think I'll continue this later.
tiistaina, heinäkuuta 25, 2006
Birthday meme
Kokeillaan.
15. kesäkuuta:
1215 - Englannin kuningas John (of England) allekirjoittaa Magna Cartan
1752 - Benjamin Franklin todistaa, että salama on sähköä
1667 - Ensimmäinen verensiirto. Tohtori Jean-Babtiste Denys siirtää 350 ml lampaan verta 15-vuotiaaseen poikaan. Poika kuolee ja tohtoria syytetään murhasta.
1843 - Edward Grieg syntyy
1914 - Yuri Andropov syntyy
1996 - Ella Fitzgerald kuolee
sunnuntaina, heinäkuuta 23, 2006
Anti-virus-ohjelmat eivät toimi, väitetään
Hassua, näinhän ne ovat aina toimineet. AV-ohjelmilla on tietokanta sormenjäljistä, joiden perusteella virukset tunnistetaan. Kun uusi virus ilmestyy, sille ei ole sormenjälkeä tietokannassa ja niinpä sitä ei löydetä.
Jonkun täytyy ensin saada se uusi pöpötartunta. Sitten toivottavasti joku osaa etsiä ja löytää pöpön ja lähettää sen jollekin AV-firmalle. AV-firmat jakavat virusnäytteitä keskenään, joten riittää kun sen lähettää yhdelle. Siellä virus tutkitaan, sen sormenjäljet lisätään tietokantaan ja kantapäivitys lähetetään asiakkaille ja toivottavasti suurin osa asiakkaista saa kantapäivityksen ennen kuin pöpö ehtii heille asti.
Tässä ei ole mitään uutta, näin maailma on aina toiminut.
Tietysti nykyään pöpöt leviävät aika nopeasti, joten on tärkeää, että AV-ohjelmaan saa uudet kannat nopeasti.
Uuden pöpön ensimmäisen tartunnan todennäköisyyttä voi sitten itse säätää omilla toimillaan: pitääkö koneensa tietoturvapäivitykset ajan tasalla, onko palomuuri päällä ja hyvin säädetty, mitä selainta käyttää, millä asetuksilla, mitä ohjelmia netistä asentaa, ajaako sähköpostissa saapuneita ohjelmia jne. Jos kaikki edellä mainittu on aina kunnossa, ei virussuojaa edes tarvita.
Toisaalta, jos on (erehtyväinen) ihminen, joku varotoimenpide voi pettää ja silloin AV-suoja voi olla halpa tapa varmistaa mielenrauha. Useimmille tavallisille ihmisille se on monesti ainut tapa.
Nuuksiossa
Family Tikka
Originally uploaded by katjusca.
Käytiin pari päivää sitten Nuuksiossa kävelemässä. Saatiin itselaukaisimella ihan kiva perhepotretti.
Voittajien on helppo hymyillä
Voittajien on helppo hymyillä
Originally uploaded by sti.
Viikko sitten käytiin Linnanmäellä ja Kati voitti vapaavalinnan narunvedossa. Lisäksi Kati voitti korkkipyssyammunnassa pienen possun.
Itse en osunut korkkipyssyllä mihinkään.
Veerakin voitti onginnasta jotain pientä, mutta murjotti kamalasti kun se oli äidille niin kateellinen.
Airport, taas
Nyt se lakkasi toimimasta taas tänään iltapäivällä. Laitoin siitä virrat pois muutamaksi tunniksi ja taas toimii.
Kyse tuskin on liiasta kuumenemisesta tai jos on, niin sille en enää paljonkaan pysty tekemään. Siirsin Airportin pois kaapin sisältä jo pari kuukautta sitten, joten yhtään viileämpään tilaan en sitä saa (ellen siirrä sitä parvekkeelle.)
Koska joudun luultavasti tekemään syksyllä paljon töitä kotoa, on tainnut tulla aika ryhtyä selailemaan Verkkokaupan valikoimaa. Airportin korjauttaminen tuskin maksaa vaivaa. Se varmaan toimisi vähän aikaa ja alkaisi sitten taas oireilemaan.
perjantaina, heinäkuuta 21, 2006
Tulevaisuus on langaton, mutta ei vielä
Se on tehnyt tämän tempun pari kertaa aikaisemminkin. Yhden kerran se hajosi kuitenkin lopullisesti, mutta silloin oli vielä takuuta jäljellä.
Jos se on nytkin kunnolla hajonnut, menen ja ostan halvimman mahdollisen wlan-tukiaseman. Eiköhän semmoinen pitäisi 50 eurolla irrota.
Sillä välin ollaan taas Internetissä ihan vanhanaikaisesti piuhaa pitkin.
tiistaina, heinäkuuta 18, 2006
Kerskakulutusta Mäkkärissä
Mäkkärissä saa nykyään lastenaterian mukana kertakäyttöisen musiikkisoittimen. Okei, onhan se huonolaatuinen, mutta kuitenkin tulee vähän sellainen tunne, että käytetäänköhän tässä nyt luonnonvaroja parhaalla mahdollisella tavalla?
lauantaina, heinäkuuta 15, 2006
Kahvinkeittimistä
Mielenkiintoinen selitys löytyy myös Howstuffworks.com:n sivuilta.
perjantaina, heinäkuuta 14, 2006
Kahvinjuontia
Olen viimeksi juonut kahvia ihan pienenä, varmaan alle 10-vuotiaana. Mummon ja mamman luona kyläillessä sain aina pullakahvia, eli pullaa murrettiin ja soossattiin kahvin joukkoon. Kerran sitten kävi niin, että pullakahvia juotuani sain hirveitä vatsakipuja ja taisin jotenkin pienessä päässäni kuvitella, että ne johtuivat kahvista.
Olen kyllä juonut kahvia jonkun kerran sen jälkeenkin, mutta aina se on maistunut pahalle, erityisesti jos sen on joutunut juomaan mustana ja aina siitä on tullut jotain pieniä vatsaoireita.
Teetä on sitten juotu senkin edestä. Viime aikoina tee on ruvennut kyllästyttämään. On tullut jo kokeiltua kaikkia teelaatuja, joita normaalit ruokakaupat valikoimissaan pitävät. Moneen kertaan.
Vaimo rupesi ostamaan tummapaahtoista Presidentti-kahvia ja juomaan sitä kauramaidon tai -kerman kera (meillä kun on molemmilla laktoosi-intoleranssi.) Maistoin sitä ja yllätyin. Olipa hyvää! Ei yhtään kitkerää ja hapanta niin kuin kahvi aina Suomessa on.
Olen oppinut huomaamaan, että kahvia on monenlaista ja monenlaatuista, ihan niin kuin teetäkin. On pahaa ja kitkerää ja on hyvää ja pehmeää. Tuntuisi siltä, että tummapaahtoiset laadut ovat paremman makuisia.
Toistaiseksi kokeiltu on seuraavia:
Presidentti: Kohtalaista, hieman laimeaa, ei kuitenkaan mitään huoltoaseman kahvia.
Presidentti, tumma paahto: erinomaista, pehmeää, erikoinen maku, jota en osaa oikein kuvailla.
Suklaakahvi: erinomaista, suklaanmakuinen, muttei liian.
Etiopialainen: parasta mitä olen juonut! Aivan ehdottomasti. Pehmeää, suorastaan suuta hyväilee.
Kolumbialainen: erinomaista, mutta vahvempi maku kuin etiopialaisessa. Ehkä vähän liian vahva mun makuun.
Pikkuhiljaa kahvia on sitten maisteltu enemmänkin. Nyt saatetaan keittää jo kahdetkin kahvit päivässä.
Meillä ei ole perinteistä kahvinkeitintä. Meillä on semmoinen pannu, joka täytetään vedellä ja jonka yläosassa olevaan reikäiseen kuppiin ladataan kahvijauhe. Vesi ilmeisesti jotenkin kulkee ylös pannun sisällä olevaa putkea pitkin. Muistaakseni ostopakkauksessa luki "percolator" tai jotain sellaista (siitä on jo monta vuotta kun vaimo osti keittimen.)
Miksiköhän en ole nähnyt samanlaisia keittimiä muualla? Onkohan perkolaattorin käyttö hankalampaa kuin tavallisen kahvinkeittimen? Tuleeko sillä parempaa kahvia? Onko perkolaattori ympäristöystävällisempi? (Siinä ei käytetä suodatinpusseja.)
Ennen join Coca-Colaa tai Pepsiä kun väsytti ja halusin piristystä. Nyt olen huomannut, että pieni kuppi kahvia piristää paljon enemmän. Itse asiassa jo pelkkä kahvin tuoksu saa unet karisemaan silmistä.
lauantaina, heinäkuuta 08, 2006
maanantaina, heinäkuuta 03, 2006
Pikaviestiohjelmista
Käytän Skypeä, MSN Messengeria, Gmail chatiä ja IRCiä. No, MSN voidaan ehkä pudottaa pois, ne tuttavat lienevät jo kaikki siirtyneet Skypen käyttäjiksi.
Kiva olisi kun löytäisi jonkun yhden ohjelman, jolla voisi kirjoitella kaikille eri systeemeille.
Toistaisekai olen kokeillut: Irssi, Adium ja Gaim. Käyttöjärjestelmä on Mac OS X 10.3.9.
Irssi on kiva: Se on tuttu jo vuosien takaa. Se toimii tekstipäätteessä, joten sitä voi ajaa screenissä, josta voi irrottautua ja kytkeytyä takaisin jostain muualta. Irssi on koko ajan kanavalla ja näet ikkunasta mitä kaverit ovat jutelleet. Irssi ei taida osata kuin IRC-protokollaa. Irssille on joku joskus aloittanut Jabber-pluginin kirjoittamisen, mutta projekti ei ole edennyt viimeiseen 2 vuoteen, joten se lienee kuollut. (Jabber on protokolla, jota Google Talk käyttää ja Gmailin chat on sama kuin Google Talk.)
Adium on Cocoa-sovellus, kaunis ja käytännöllinen. Se puhuu noin tusinaa eri pikaviestiprotokollaa, mutta jostain syystä IRC ei kuulu valikoimaan.
Gaim osaa kaikkia protokollia, paitsi Skypeä. Hienoa. Gaim on myös ruma ja epäkäytännöllinen. Käyttöliittymä on epäintuitiivinen, ikkunat ovat suuria ja vievät paljon tilaa 17 tuuman näytöltä. Lisäksi Gaim on X11-sovellus, joten X11-serveri pitää olla käynnissä, jotta Gaim pystyisi piirtämään rumat ikkunansa näytölle. Jostain syystä X11-ikkunat tuntuvat vaativan yhden ylimääräisen klikkauksen: yksi klikkaus vaihtaa X11-sovellukseen ja sitten tarvitaan vielä yksi klikkaus oikean ikkunan valitsemiseksi.
Eli toistaiseksi ei taida olla selkeää voittajaa tässä joukossa. Jatkan siis Irssin ajamista kotikoneessa screenin alla. Skypen käynnistän kun muistan ja sama pätee Gmailin chattiin.
Mulle kannattaa laittaa sähköpostia jos on asiaa :)