maanantaina, heinäkuuta 23, 2007

Mac-elämän loppu häämöttää?

Olin ollut Mac Minin onnellinen omistaja vähän yli 3 kuukautta kun OS X 10.4 Tiger tuli markkinoille. Olin juuri antanut Applelle 1000 euroa ja tuntui siltä, että Tiger ei ollut niin järisyttävä päivitys, etten olisi osannut ilmankin olla.

Sittemmin aikaa on kulunut ja olen huomannut, että monet ovat ne ohjelmat, jotka toimivat ainoastaan Tigerilla. Päätin, että kun OS X 10.5 Leopard tulee, siihen päivitän ja sitten en ole enää toisen luokan kansalainen.

Näin ollen minua kiinnostaa kovasti, mitkä tulevat olemaan Leopardin laitteistovaatimukset. Virallisesti en ole nähnyt muuta kerrottavan kuin että PowerPC on ainakin vielä tuettu prosessori. Netissä on veikkailtu muistivaatimuksiksi 1 gigatavua ja näytönohjaimelle 64 megatavua.

Ikävää... Oma Mac Mini kun on sitä ensimmäistä sukupolvea, jossa on 32 MB muistia näytönohjaimella ja 512 MB RAM-muistia (256 MB oli vakio, tilasin omani jo valmiiksi tuplamuistilla.)

Nämähän ovat toki vain spekulaatioita, tosin Leopardin testiversioita on jaettu jo kahtena kesänä kehittäjäkonferensseissa, joten spekulaattoreilla voi olla ihan oikeaa kokemustakin.

Nyt pitäisi alkaa ehkä suunnitella uuden Mac-koneen hankintaa. Onhän Mac Mini vähän hidas, etenkin kun sillä tekee videon koodausta tai pelaa jotain tai tekee kehitystyötä (koska silloin yleensä tarvitaan paljon ohjelmia yhtä aikaa.) Mutta saattaa olla, että kassassa ei ole tarpeeksi nappulaa ... Pitäisi ostaa ratsastushousut ja saappaat ja maksaa ratsastustunnit ja ...

Saattaakin käydä niin, että jos Leopard ei pyöri tässä Mac Minissä, taidan tyhjentää kovalevyn ja kokeilla miten hyvin Linux tukee Applen rautaa... Siitä siis otsikko: "Mac-elämän loppu häämöttää?" Rasmus on käyttänyt Ubuntua omassa Mac Minissään jo jonkun aikaa ja ollut kai tyytyväinen valintaansa.

Ei kommentteja: