Tänä viikonloppuna oli ratsastusta sekä lauantaina että sunnuntaina ja siinä ne sitten olivatkin tältä keväältä, kaikki 20 tuntia. Äkkiä ne menivät.
17 kertaa ratsastin tinkeriruunalla nimeltä Anton, 2 kertaa vähän kuumemmalla ruunalla nimeltä Springfield Foxy ja kerran puoliveritammalla nimeltä Anuska.
Antonilla ratsastaessa ehdin jo luulla, että osaan jotain. Rupesin jo luulemaan, että meillä on yhteiset aivot. Onneksi Foxy ja Anuska ottivat ne luulot pois.
Oikeasti en näköjään osaa kuin lähteä käyntiin, pysäyttää ja ohjata oikealle, vasemmalle ja peruuttaa. Ravaaminen sujuu hyvin vain Antonilla, Anuskaa en saanut kertaakaan pysymään ravissa koko kentän ympäri. Laukka on onnistunut ehkä kahden askeleen verran.
No, pitäähän syksyllekin jättää jotain tavoitteita.
Veera on mennyt vähän takapakkia sen jälkeen kun putosi shettiksen selästä. Sen jälkeen Veera ei ole kertaakaan ratsastanut ilman taluttajaa. Harmi, mutta toisaalta on oltava tyytyväinen, että se ylipäänsä uskaltaa takaisin satulaan. Meidän tunnilla kävi eräs tyttö, joka lopetti ratsastamisen kokonaan kun hän näki Veeran putoavan.
Kyllähän putoaminen aina vähän pelottaa, mutta ei sille saa antaa valtaa. Ratsastamaan ei kuulemma opi ennen kuin on pudonnut 100 kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti